”Siitä on pitkä aika. Muistan vain (…)”:elämäkerrallisen tarinatyöpajan toteutuminen ja muistoista tarinointi palvelukodissa

Tutkimuksessa kerrotaan, kuinka järjestettiin elämäkerrallinen tarinatyöpaja oululaisessa palvelukodissa ja millaista aineistoa se tuotti. Tarinatyöpajassa kirjoitettiin ja kerrottiin muistoista kertovia tarinoita kahdeksassa tapaamisessa. Työpajaan osallistui kuusi palvelukodissa asuvaa henkilöä, jotka olivat iältään noin 70–99 -vuotiaita. Tutkimuksessa esitellään ja tutkitaan työpajan tuottamaa tarinallista aineistoa kehitysvaiheiden, tärkeiden teemojen sekä elämän käännekohtien (Denzinin (1989) määritelmät) näkökulmista. Tutkimuksen pääasiallisena tutkimuskysymyksenä on: Miten ja millaisia tarinoita muistoista tuotetaan työpajassa vanhemmalla iällä? Tutkimuskysymys jakautuu työssä kahden tutkimusongelman alle. Ensinnäkin pohditaan kuinka muistoista kertovia tarinoita voidaan kerätä ja kerättiin sekä arvioidaan, kuinka se onnistui. Toiseksi tutkitaan, millaista kerätty tarinallinen aineisto on. Aineiston sisältöä luonnehditaan aluksi yleisesti ja sitten suhteessa kolmeen valittuun näkökulmaan. Elämäkerrallisen tarinatyöpajan suunnitteleminen ja toteuttaminen lähti liikkeelle kirjallisuusterapian ajatuksista, joiden mukaan kirjoittamisesta ja tarinoimisesta voi olla hyötyä ihmisille (lähteenä erityisesti McCarty Hynes ja Hynes-Berry (1986)). Lisäksi taustalla vaikuttavat positiivisen psykologian ajatukset siitä, että hyvinvoinnin lisääminen on yhtä arvokasta kuin sairauksien parantaminen (keskeisenä lähteenä Seligman (2002)). Elämäkerrallisen tarinatyöpajan tarkoituksena oli tukea osallistujien hyvinvointia ja tuottaa hyvää mieltä kirjoittamisen ja tarinoimisen kautta. Koko tutkimuksen tarkoituksena on tuoda esiin, kuinka muistoista tarinoiminen voi olla ihmisille merkittävää. Tutkimuksessa korostuvat muistoista kertovien tarinoiden rikas sisältö ja niiden jakaminen. Elämäkerrallisen tarinatyöpajan keskeisin esikuva oli Share Your Lifestory Workshop -työpajatoiminta (lähteenä mm. Sierpina (2007) ja Mastel-Smith et al. (2007)). Näissä ja muissa lähteissä esiteltyjä toimintatapoja hyödynnettiin. Suunnitelma ja käytännön toteutus sovellettiin tähän tutkimukseen sopiviksi. Tutkimuksessa havaittiin, että työpajaan osallistujat pitivät muistojen jakamisesta erityisesti ryhmän kanssa. Ryhmän kautta muistoihin saatiin uusia näkökulmia ja muistettiin asioita, jotka olivat unohtuneet. Tarinallista aineistoa kertyi runsaasti. Siinä ilmeni yhteyksiä ihmisen kehitysvaiheisiin (verrataan Eriksonin ja Eriksonin (1997) ajatuksiin). Tarinoiden välillä havaittiin teemoja, joita oli lähestytty tarinoissa eri näkökannoilta. Tärkeimmiksi teemoiksi nousivat terveys ja sairaus, sota ja kuolema sekä luonto ja eläimet. Näitä tutkittiin narratiivien analyysin avulla (lähteenä erityisesti Polkinghorne (1995)). Käännekohtien kuvaukset liittyivät esimerkiksi sotaan ja muuttamiseen. Näiden kuvauksille oli yhteistä se, että niihin liittyivät ajatukset selviytymisestä. Tulosten perusteella esitetään, että muistojen jakaminen ryhmässä antaa ihmisille uusia näkökulmia, kuten kirjallisuusterapian pohjalta voitiin olettaa. Ryhmän toiminnan muokkaaminen osallistujien tarpeita vastaaviksi edisti ryhmän onnistumista. Muistojen nähdään tuottavan monipuolista aineistoa. Tutkimustulokset nähdään suppean tutkimusjoukon vuoksi suuntaa-antavina esimerkkeinä, jotka tukevat tutkimuksessa esitettyjä teorioita